torstai 21. helmikuuta 2013

Neulominen auttaa keskittymään, mutta onko se korrektia?

Kutimet napsuivat kädessäni ennen erään tilaisuuden aloitusta. Yksi kanssaihminen kommentoi, että on niin mukavaa, kun nykyään neulomista ei enää paheksuta. Olin samaa mieltä ja olimme molemmat iloisia neulomisen yleisestä hyväksynnästä.

Ei mennyt kun seuraavaan päivään, kun toinen kanssaihminen totesi kokouksessa tai seminaarissa neulomisen olevan epäkorrektia. Olin hänen kanssaan osittain samaa mieltä, kaikkiin tilanteisiin puikot eivät sovi. Mutta moniin ne sopivat ja ovat jopa hyödyksi.

Jos tilaisuudessa osallistujan rooli on olla passiivinen kuuntelija, neulominen auttaa parhaimmillaan keskittymään itse asiaan.

Saaran projektit-blogissa kirjoitetaan siitä, kun opiskelemenestys on parantunut kirjoittajan aloittaessa neulomisen luennoilla: "Se on jännä juttu, miten luennoilla keskittyy aivan toisella tavalla, jos voi tehdä samalla jotain käsillään. Houkutus turhaan jutusteluun vähenee kummasti!"

Novitan sivulla kerrotaan opperalaulajasta, joka keskittyy näytökseen neulomisen avulla. Samassa kirjoituksessa Työterveyslaitoksen tutkija Minna Huotilainen kertoo neulomisen positiivista vaikutuksista esim näin: "Käsillä tekeminen, silloin kun se on yksinkertaista ja automatisoitunutta niin, ettei käsityötä oikeastaan tarvitse koko ajan edes katsoa, voi sopia oppimisen tehostajaksi joillekin henkilöille."

Täällä jopa kehoitetaan ottamaan kutimet mukaan kokoukseen. "Kun seuraavan kerran edessä on kiperä kokous, kannattaisiko sinne mennä käsitöiden kanssa? Ilman muuta. Tosin sellainen, joka ei itse ole käsitöitä tehnyt, ei välttämättä ymmärrä, että ne auttavat uusien ideoiden saamisessa. Tämä kannattaa tehdä selväksi etukäteen.”

Karjalainen-lehti on  kirjoittanut tästä aiheesta otsikolla Neulominen parantaa keskittymiskykyä - luennoilla kutovat herättävät silti tunteita. "Kutoessa motoriikkaa ja tuntojärjestelmää säätelevät aivokuoren alueet sekä liikesarjoja mallintavat pikkuaivot aktivoituvat. Näiden alueiden aktivoituminen opettaa aivoille automaattista liikesarjojen käsittelyä"

Samassa Karjalaisen tekstissä on selitys siihen, miksi toinen kanssaihminen pitää neulomista epäkorrektina. "Vaikka neulomisen terveysvaikutuksista on tieteellistä näyttöä, luennoilla kutovat tuntuvat silti herättävän tunteita. Neulomisen ja hyvinvoinnin tutkinut opetusneuvos Eija Vähälä uskoo sen johtuvan olettamuksesta, että kutoja ei kuuntele."


Jos näette minut jossain epäkorrektisti kudin kädessä voitte olla varmoja, että juuri silloin minä kuuntelen ja keskityn asiaan. Näin on. Piste.


2 kommenttia:

  1. Monesti minäkin olisin ottanut jonnekin tilaisuuteen kutimiet mukaan, jaksaisi paremmin kuunnella, välillä sitä sit tulee edessään olevaan paperiin piirreltyä kaikenlaista.
    Kerran kans yks työkaveri sanoi kun hän ystävineen oli tulossa jostain kauempaa autolla ja takapenkillä ollut ystävä oli koko matkan tehnyt jotain käsityötä niin hän oli pitänyt sitä loukkaavana muita kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Vielä on matkaa siihen, että erilaiset oppimistyylit olisivat tervetulleita kaikkialle:)

    VastaaPoista