torstai 29. lokakuuta 2015

Erottamattomat -kauluri mutsille ja kakrulle

Lanka: Drops Merino Extra Fine
Puikot: 4

Jännä projekti. Yhdellä mutsilla oli tarve pitää itsensä ja vauvansa väliin jäävä alue lämpimänä. Idean poikanen ratkaisuun oli Elämänlankaa-blogissa. No aivan sellaiselle ei ollut tarvetta, sillä tilauksen tehnyt mutsi-lapsi-pari pukeutuu nimenomaan liinailuun tarkoitettuun takkiin. Hieno takki muuten, mutta siinäkin jäi kahden vartalon väliin paleleva kuja.

Mietin erilaisia ratkaisuja kaulureiden yhdistämiseksi. Elämänlangassa ratkaisu oli tehty nepparein. Neppari venyvässä neuleessa ei kuitenkaan tuntunut siltä parhaalta idealta. Tavallinen nappi? Ei. Se saattaisi painaa ikävästi. Vetoketju? Painaa sekin. Tarranauha ei painais. Mutta karhea puoli tarttuisi joka paikkaan kun ei ole kiinni vastakappaleessaan. Kovan ajatustyön jälkeen päädyin neulomaan kaulurit ikuisesti yhteen ilman mitään mahdollisuutta erottautua.

Kaulurihässäkän kuvaaminen osoittautui vaikeaksi. Musta väri vielä lisäsi kierroksia. Miten ihmeessä tuplakaulurin saisi kuvattua niin, että idea todella tulee esille. Toimivimmaksi ratkaisuksi ilmeni tekopää ja nukke. Hitsin hitsi vaan se, että tabletin kameran asetukset taisivat olla pielessä. Jokainen kuva on rakeinen. Zori. Surkeiden otosten pelastajat ovat kaulurin supersöpöt käyttäjät alimmassa kuvassa.

Paljon tässä tuli opittua. Esimerkiksi sellainen asia, että vauvan pää on aukosta mennessään aikuisen pään veroinen.




1 kommentti: