lauantai 28. maaliskuuta 2015

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonna -hexipuffit

Kesäajan alkamisen kunniaksi, julkaisen vielä yhden joululahjan viime vuodelta. Kikkailun huipentumana oli paketointi juustorasiaan, saajan herkkuruoan mukaisesti. Kotiväki spekuloi, että rasian avaaminen voi olla jopa pettymys, jos odottaa juustoa enemmän kuin neulottuja turtleseja.

Idea löytyi Pinterestistä, mistäpä muualtakaan. Muoto on hexipuff, joita olen kokeillut aiemminkin. Lähipiirin TMNT-asiantuntijat olivat muutaman kokeilun jälkeen sitä mieltä, että silmien pitää olla elävämmät, suun asennon pitää olla turtlesin luonnetta kuvaava ja huivin pitää liehua. Lukuisien kokeilujen jälkeen lopullinen muoto löytyi. Tunne oli mahtava, kun keksin huivin voivan olla samalla ripustuslenkki. Joskus yksinkertaisen keksinnön tekeminen vaatii pitkän ajatustyön.

Tässä he ovat: Leonardo (sininen), Raphael (punainen), Donatello (lila) ja Michelangelo (oranssi).


torstai 12. maaliskuuta 2015

Palmikkosukat sweet tomato -kantapäällä

Uutta on kokeiltava, jotta mieli pysyy virkeänä. Yleensä teen tavallisen vahvistetun kantapään. Se kun sujuu vaikka unissaan. Sweet tomato -kantapää oli joskus kuukausia sitten kovassa huudossa käsityöpalstoilla ja sen istuvuutta jalkaan kehuttiin kovasti. Pakkohan sitä oli kokeilla.
 
Muutama purkukerta tuli tehtyä. En saanut lopputulosta reiättömän siistiksi. Lopulta päätin jättää reilusti reiät näkyviin sillä reikien hysteerinen peittely teki lopputuloksesta epäsiistimmän. Tällaisella kantapäällä sukan kokoa oli vaikea mitata. Kulmikas vahvistettu kantapää on selkeä mittaamisen kannalta. Tämä pyöreämuotoinen sweet tomato oli enemmän tulkinnanvarainen. Jostain sen mitan kuitenkin otin, en muista mistä. Sukista tuli kai kokoa 38 ja ne menivät siskolle lahjaksi.
 
Lanka on Nallea ja malli ilman kantapäätä on Novitan Joogasukka. Siinä ohjeessa silmukkamäärä täsmäsi kivasti sweet tomaton kanssa.
 
Kiinnostuitko?
Katso video sweet tomato kantapään tekemisestä https://www.youtube.com/watch?v=IRc3309JUyc


 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Harmaan sävyjä, kantapäitä ja palmikoita

Kuvasatoa viime vuodelta.

Harmaa ei ole tylsä väri. Sävyjä on loputtomasti ja neutraalius antaa mahdollisuuden leikkiä pinnoilla. Erityisen kaunis harmaa on palmikkoneuleessa. Harmaan sävyjen ja palmikoiden lisäksi kuvissa näkyy erilaisia kantapäitä. Vahvistettu, sweet tomato, ristiin vahvistettu sekä kantapää, jonka nimeä en tiedä.