Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neulegraffiti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neulegraffiti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Vanhainkodin neulegraffiti

Vierailin Mäntyrinteen vanhainkodissa ja ilahduin kädentaitojen ja taiteen läsnäolosta. Moni seinällä oleva teos oli yhteisötaidetta, asukkaiden yhdessä tekemää. Rohkeita ideoita ja taidokkaita toteutuksia, joista riittää iloa vuosiksi eteenpäin.

Mäntyrinteen väki on ollut suorastaan edelläkävijään neulegraffitien osalta, vaikka he eivät ehkä ole itse kutsuneetkaan teosta juuri neulegraffitiksi. Graffiti tai ei, 640 tupsua muodostavat hauskan ja modernin ryijyn.


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Knit´n´Tag Turku - Kuvia 4, puhuva puu

Tästä teoksesta pidin kovasti. Idea oli mahtava ja tekijät olivat todella nähneet vaivaa. En kyllä muista puhuvan puun oikeaa nimeä enkä tekijöitäkään. Taisivat olla Valkeakoskelta. Puhukoon siis teos puolestaan.

Neulegraffitit on tänään koottu pois Aurajoen rannoilta. Onneksi muistona on kymmeniä kuvia, joita ehkä vielä tulevaisuudessa ripottelen tänne blogiinkin.

 
Vielä pieni varoitus aktiivisille lukijoille. Kesä näyttää niin vilkkaalta että taitaa olla parasta pitää bloggaustauko ihan suosiolla. Tai ainakin harventaa päivitysvälejä. Neuleet kyllä kulkevat mukavasti mukana retkeillessä ja veneillessä. Kompuutterit on viisasta jättää välillä kotiin.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Knit´n´Tag Turku 18.5.2013 - Kuvia 3: Aurajoen seireenimartta

Tämän puun koristelijat ovat taitureita. Puun muodot oli huomioitu hienosti ja toteutus oli yksityiskohtineen mielettömän hieno! Hyvä Martat!
 




sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Tekemällä oppii parhaiten! Neulegraffitejakin!

Knit´n´Tag Turku on takana. Neuleiset puut koristavat nyt Aurajokirantaa noin kahden viikon ajan.

Tässä maistiaisiksi 4H-porukan yhteinen luomus, jonka nimi on Tekemällä oppii parhaiten. Lisää kuvia laitan myöhemmin, kunhan ehdin saamaan kaiken kamerasta ulos. Siihen saakka kannattaa mennä ihan omin silmin katsomaan tai kurkata Lounais-Suomen 4H-piirin Facebook-sivuilla olevaan albumiin.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Yksi yö Knit´n´Tag Turkuun

 
Korillinen tilkkuja ja korillinen sekalaisia tarvikkeita muuttuvat huomenna neulegraffitiksi.



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Neulegraffititilkku 4H-yrittäjältä

Knit´n´Tag Turku on jo tällä viikolla! Tilkut lisääntyvät pikkuhiljaa ja kokonaisuus muodostuu vasta paikanpäällä 18.5. Aurajokirannassa. En malttaisi odottaa.

Viime viikolla posti toi tilkun ahkeralta 4H-yrittäjältä Hanna Pyhtilältä. Hannan yritys, Helmineule on toiminut jo usean vuoden ajan. Tuotteina ovat neuleet ja ompelutuotteet piensarjoina ja uniikkikappaleina. Neuleiden työvälineenä on käsiteollisuuden neulekone ja viimeistelyssä yrittäjän omat kädet.

Helmineule 4H-Yrityksen kotisivut löydät osoitteesta http://helmineule.mycashflow.fi/


Mikä 4H-Yritys? No se on konsti aloittaa yrittäjyys pienimuotoisesti, jos ikää on 13-28-vuotta. 4H-Yritykset myyvät paljon muutakin, kuin neuleita: koiranhoitoa, printti T-paitoja, geokätköilyvälineitä, koruja, leivonnaisia, synttäriohjelmaa, sisustusremontteja,  

torstai 2. toukokuuta 2013

Knit´n´Tag Turku ohjelma on julkistettu

 
Neulegraffititapahtuma lähestyy! Tällaista mukavaa on luvassa.
 
Lähde: https://www.facebook.com/KnitnTagTurku

Lounais-Suomen 4H-piirille on varattu tapahtumasta oma puu. http://lounais-suomi.4h.fi/4h-tapahtumat/knit-n-tag-turku-18-5-2013/ Tervetuloa mukaan osallistumaan!

Hilkka

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Partiomainen neulegraffiti

Sain taannoin älyväläyksen neulotuista partiohuiveista. Yksi päätyi nyt neulegraffitiksi Partiovarusteen edustalle juhlistaen samalla Lätynkääntäjien 35-vuotisjuhlaa.

Kun kiinnitin huivia ränniin sain yllättävää huomiota parilta ohikulkevalta ns. iloiselta henkilöltä.
-"Tulee ihan partio mieleen."
No kiva, tää esittää partiohuivia.
-"Kato, Partiovaruste ja partiohuivi. Sopii hyvin."
Jeps!
-"Hän on niin hyvä ihminen, kun tekee yllätyksen partiolaisille."
Kiitos palautteesta ja hyvää illanjatkoa teillekin.

Partioviikkoa vietetään 22.-28.4.


 


 

torstai 18. huhtikuuta 2013

Neulegraffitilla on asiaa

Alussa oli visio, tärkeä viesti osaksi 4H:n neulegraffitipuuta. Valkoisia tilkkuja vihrein reunuksin. Langat eivät sopineet oikein paksuutensa puolesta yhteen, mutta jotenkuten sain neliöt tehtyä. Kirjaimet tein kolmannella laadulla. Ei ollut tosiaankaan helppoa ja ei tullut lopputuloksesta se maailman siistein. Mutta jos viesti menee perille, niin toimittavat virkansa noinkin.

Neulegraffitien tekeminen on siitä hauskaa, että itselle voi antaa paljon anteeksi työn jälken suhteen. On ihan eri asia tehdä juhlaboleroa, jossa laatuvirhe voi pilata koko kekkerit. Neulegraffitit ovat oivallista tekemällä oppimista.



maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tallinnan linja-autoasemalla on neulojan hyvä olla


Pikaloma Tallinnassa. Ei ollut ostosmatka, ei ollut ryyppyreissu. Ja vaikka ei ollut edes neulematka, sain sentään neulegraffitibongauksen Virukeskuksen alla olevalla linja-autoasemalla. Googlaus paljasti, että ainakin yksi taideteos oli suomalaista tekoa.

Bongattu myös punapipoinen mies

Pehmeät pylväät Tallinnassa
 
 
Jotain muutakin tuli Tallinnassa bongattua. Laitan kuvat tähän, ettei pääse hauskat ideat unohtumaan.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Neulominen taitaa pitää ikinuorena

Varissuon liikekeskuksessa odotti yhtenä aamuna iloinen yllätys, kun Ikinuoret eläkkeensaajat olivat pystyttäneet myyntipöytänsä käytävälle. Haastattelin myyntihommissa ollutta kolmea ikinuorta, jotka kertoivat kokoontuvansa viikottain käsitöiden pariin. Myyntipöydästä löytyi sekä perinteisiä että moderneja käsitöitä. Vinkkasin ikinuorille Knit`n`Tag Turku-tapahtumasta, josta he olivatkin autuaan tietämättömiä. Taisivat hiukan innostua. Saas nähdä tapaanko ikinuoret 18.5. Aurajoen rannassa.

Myyntipöytä notkui sukkia, lapasia, pannulappuja, tiskirättejä ym.

Mukaan tarttuivat ruusulapaset 8 euron hintaan

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Graffititerveiset Porista

Posteljooni toi tänään ihanan lähetyksen porilaiselta 4H-kerholta. Kerhossa on virkattu pitkänpitkä ketjusilmukka liitettäväksi neulegraffitiin Knit`n`Tag-tapahtumassa Turussa 18.5. Kiitos paljon ahkerille kerholaisille.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tilkkuideoita neulegraffitipuuhun

Neulegraffitiprojekti etenee. Tässä muutamia ideoita siitä, millaisista paloista yhteistä isoa neulegraffitia voisi koota.

Haluatko mukaan? Lue lisää: http://lounais-suomi.4h.fi/4h-tapahtumat/knit-n-tag-turku-18-5-2013/ 

Ainaoikein-neliö
 
Perhonen

Lettimato

Pitsikukka paksulla langalla

Pitsiliina mummon varastosta

Toinen pitsiliina mummon varastosta

maanantai 28. tammikuuta 2013

4H:n oma puu Knit`n`Tag Turussa

Tässä se on. 4H:lle varattu puu Knit`n`Tag -tapahtumassa.
 


Nyt rummutan porukkaa kokoon. Käden taidot on yksi 4H-toiminnan teemoista, joten eiköhän innokasta väkeä löydy aika helposti. 4H-järjestön keskeinen toimintaperiaate on tekemällä oppiminen. Ei siis paineita täydellisestä onnistumisesta, sillä tässäpä tätä neulegraffitiasiaa opetellaan yhdessä tehden.

Lounais-Suomen 4H-piirin sivuilla kerrotaan miten voit olla mukana.

 
Tälle projektille on myös oma sivunsa tässä blogissa. Itse tapahtuman kotisivut ovat täällä.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Knit 'n' Tag Turku 18.5.2013!

Puikkoja helisyttävä tapahtuma tiedossa.

Toukokuussa Aurajoen rannalla verhoillaan puita neulegraffitein.

Nyt porukka kokoon. Oma puu on jo tilattu!

"Åbolands hantverk rf järjestää 18.5.2013 klo 10–17 Aurajoen rannalla Knit’n’Tag Turku – tapahtuman, jossa Aurajokirannan puut päällystetään neulegraffiteilla. Neulegraffitien tekemisessä ei ole oikeaa tai väärää tapaa, vaan tyyli on vapaa. Kaikki halukkaat: yhdistykset, järjestöt, ryhmät ja yksityishenkilöt ovat tervetulleita osallistumaan yhteisöllisen kaupunkitaideteoksen toteuttamiseen!"

Lue lisää: http://www.gullkrona.fi/articles/1831/

---
edit. vähän myöhemmin.

Lisäsin oman sivun tälle projektille.