maanantai 27. huhtikuuta 2015

Jämäkiemurat Dropsin vinoraitasukkia mukaillen

Neulojalle kertyy jämäkeriä. Se on ihanaa sillä jämistä neulotaan villemimmät silmukat. Nyt vastaan tuli todella villi ja mielenkiintoinen ohje jota oli heti päästävä kokeilemaan. Jämälangat pelastivat kärsimättömän, lankakaupoille ei ollut aikaa.

Tässä mallissa neulotaan koko ajan neljällä eri värisellä kerällä. Joka toinen kerros tehdään työn nurjalla puolella ja lankoja kieputetaan toistensa ympärille saumakohdissa. Värien vaihtumiskohta siirtyy vähän kerrallaan eteenpäin. Tuloksena on vinot pystyraidat ilman lankojen kuljettamusta tai katkaisemista. Kantapää oli erilainen kuin mitä yleensä teen. Sukka tehtiin kärkeen saakka yhtenä pötkönä. Kantapään kohdalle vain neulottiin pätkä eriväristä lankaa, joka lopuksi purettiin kantapään silmukoita varten.

Ohje on siis DROPS vinoraitasukat. Langat kaikenlaisia. Puikot nro 3.





torstai 9. huhtikuuta 2015

Lentävä lapanen on Järvenpään paras paikka

Eräänä päivänä päädyin Järvenpäähän ilman sen kummempia odotuksia. Päämäärätön kävely johti minut lankojen luo aivan yllättäen. Ihan oikeasti. Vannon, että en etsinyt lankakauppaa. Yhtäkkiä vaan Lentävän Lapasen värikäs ikkuna veti puoleensa magneetin lailla.
 
Neulekahvila Lentävä Lapanen lumosi minut täysin. Ihanien lankojen lisäksi neulekahvilassa istui neulomassa joukko ihania ihmisiä. Tunnelma oli lämmin ja ystävällinen. Kun harmittelin, että neuleeni jäi hotellille, porukka kovasti kannusti hakemaan sen. Oikein houkuttelivat. Lentävä Lapanen on todellinen neulojan olohuone, jossa istuisin taatusti useamminkin, jos asuisin lähellä. Ompeleuseurameiningin lisäksi Lentävä Lapanen järjestää kursseja ja tapahtumia. Niistä voi lukea lisää täältä. 
 
Lentävään Lapaseen voi helposti pistäytyä, jos on reissussa pääkaupunkiseudulla. Juna kuljettaa nopeasti ja Lentävä Lapanen on aivan Järvenpään aseman lähellä. Tärppinä tuliaiseksi Lentävästä Lapasesta Aino's lapaset by Aino Sibelius.

www.lentavalapanen.fi