Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahjat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sininen merinovillahuivi

Tein täydennyksenä joululahjaksi annetuille pipolle ja lapasille värimaailmaan sopivan huivin. Koska paras huivimalli on jo ajat sitten löytynyt, tein taas 40 asteen kolmiohuivin. Nyt kuitenkin ensi kertaa juuri tästä ihanasta langasta. Italialainen Essentials merino dk -lanka on pehmeää ja laadukasta. Olen aiemmin tehnyt siitä useammankin pipon, siis myös sen huivin kaveriksi kuuluvan joululahjapipon.

Puikkosuositus langalle on 4-4,5. Huivin tein hieman isommilla puikoilla. Saattoivat olla jopa kutoset, en millään enää muista tarkkaan. Tuloksena oli joustava ja hyvin kaulan ympärille rullailtava huivi. Lankaa meni neljä 50 gramman kerää.

Taisin kyllä luvata postauksen vihaisista sukista. No olkoon se sitten seuraava.

Huivi täydensi tämän setin. Lapaset ovat päältä 100% villaa, sisältä löytyy Regian ohutta keltaista sukkalankaa. Reunassa samaa lankaa  kuin huivissa. Pipo on tehty kaksinkertaisella langalla, joka siis samaa kuin huivissakin.
 Lapasissa sovelsin Novitan ohjetta. Outo efekti on salaman ansiota.



sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pehmeät leivokset ja pari sanaa kirjoista

Virkatut muffinssit ja muut herkkupalat tuntuvat olevan kovasti suosittuja amigurumeja. No onhan niihin kätevä upottaa jämälankoja, jos jollain nyt sattuu prinsessakakun vihreää jämää olemaan. Ja voi olla, että jonkun mielestä niitä on hauska tehdä.

Mullehan nämä taitavat jäädä ainokaisiksi, ei ollut ihan oma juttu. Osin syynä vähäiseen innostukseen lienee se, että virkkaaminen on liki edellytys pehmeiden leivosten onnistumiseen. Ja sehän ei multa suju, toisin kuin neulominen. Oppimistehtävän merkeissä siis mentiin, niin käden taitojen kuin henkisen kestävyydenkin puolella.

Makupaloja syntyi lopulta yksi kutakin ja ne matkasivat leivoslaatikossa lahjaksi ihanalle prinsessalle. Lahjan saaja oli niin tyytyväinen, että soitti vielä illalla kiittääkseen uudelleen. Että kyllä kannatti ponnistella, nyt on hyvä mieli.



Hain vinkkejä leivoksiin netistä ja kirjastosta. Lopulta en noudattanut yhtäkään ohjetta, mutta kuvista oli kieltämättä suuri apu.
  • Parhaat kuvat löytyvät "Virkade kakor" -kirjasta, kannattaa lainata! 
  • Ehdottomasti huonoimmat ja epäinnostavimmat kuvat löytyivät "Amigurumi-herkut" -kirjasta, jossa oli karmea taitto ja epätarkat kuvat sutaistuista käsitöistä. Ihanko tosissaan joku on tuollaisen kirjan tehnyt ja kustantanut. Hei kamoon! 
  • "Intona virkkaukseen" oli kelpo teos, jossa tosin yritettiin huijata lasten tekevän lähes tehdasmaisen tarkkoja käsitöitä. Justiinsa. 



 Seuraavaksi luvassa postaus vihaisista sukista.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mitä tuli tehtyä ja mistä unohdin kertoa

Huoh! Blogi ei saa olla rasite, eihän. Päivitystahti ei pysy millään tehtyjen käsitöiden tasalla. Hiukan se harmittaa. On nimittäin aivan todella mukava selata jälkikäteen omien käsitöiden kuvia. Mitat, koot, ohjeet ja langat on kamalan kätsää olla jossain muistissa, siksi tämän blogin aikanaan perustinkin. Mutta nyt syksy on ollut kovin paljon muuta ohjelmaa pullollaan. Bambupuikkoja ehtii toki heiluttelemaan lentokoneessakin. Kuvat voi napata missä vaan. Mutta blogitekstin tekeminen vaatii jo hetken pysähtymisen.

Jotta loppuvuoden tekeleet eivät vaipuisi unohduksiin, laitetaan nyt edes kuvat. Hyvää tulevaa vuotta 2016 kaikille. Käsityön iloa!

Sormikkaat edestakaisin - odottavat kokoamista

Houtskarin vikkelisukat Sukupolvien sukka -kirjasta
 
Tossut Dropsin Eskimo -langasta

Tossujen jämistä lovikka-kynsikkäät
Myyjäisiin lämpimiä rannekoruja
Pikku kasseja vanhasta julisteesta myyjäisten asiakkaille
Myyjäisten ajan heiluttelin uusia Arne&Carlos sukkiani seminaarissa
Tuplalapaset ja pipo joululahjaksi



torstai 29. lokakuuta 2015

Erottamattomat -kauluri mutsille ja kakrulle

Lanka: Drops Merino Extra Fine
Puikot: 4

Jännä projekti. Yhdellä mutsilla oli tarve pitää itsensä ja vauvansa väliin jäävä alue lämpimänä. Idean poikanen ratkaisuun oli Elämänlankaa-blogissa. No aivan sellaiselle ei ollut tarvetta, sillä tilauksen tehnyt mutsi-lapsi-pari pukeutuu nimenomaan liinailuun tarkoitettuun takkiin. Hieno takki muuten, mutta siinäkin jäi kahden vartalon väliin paleleva kuja.

Mietin erilaisia ratkaisuja kaulureiden yhdistämiseksi. Elämänlangassa ratkaisu oli tehty nepparein. Neppari venyvässä neuleessa ei kuitenkaan tuntunut siltä parhaalta idealta. Tavallinen nappi? Ei. Se saattaisi painaa ikävästi. Vetoketju? Painaa sekin. Tarranauha ei painais. Mutta karhea puoli tarttuisi joka paikkaan kun ei ole kiinni vastakappaleessaan. Kovan ajatustyön jälkeen päädyin neulomaan kaulurit ikuisesti yhteen ilman mitään mahdollisuutta erottautua.

Kaulurihässäkän kuvaaminen osoittautui vaikeaksi. Musta väri vielä lisäsi kierroksia. Miten ihmeessä tuplakaulurin saisi kuvattua niin, että idea todella tulee esille. Toimivimmaksi ratkaisuksi ilmeni tekopää ja nukke. Hitsin hitsi vaan se, että tabletin kameran asetukset taisivat olla pielessä. Jokainen kuva on rakeinen. Zori. Surkeiden otosten pelastajat ovat kaulurin supersöpöt käyttäjät alimmassa kuvassa.

Paljon tässä tuli opittua. Esimerkiksi sellainen asia, että vauvan pää on aukosta mennessään aikuisen pään veroinen.




tiistai 22. syyskuuta 2015

Hovineito-sukat Ullaneuleen ohjeella

Neulemaailman verkkolehti Ullan Hoivineito-sukat ovat jonkinlainen nettiklassikko. Kaunis malli, joka on toteutettu aika lailla perussilmukoilla.  Ohjetta on kovin kehuttu, mutta itse en vakuuttunut aivan täysin. Jouduin hiukan soveltamaan, jotta sukasta tuli sopiva. Myönnettäköön, että en tehnyt mallitilkkua vaan luotin vanhaan vaistooni käsialasta. Mutta silti... Ohjeessa annetaan peräti kuusi eri lankavaihtoa keskipaksuille langoille, joita valitsemani Nallekin edustaa. Kaipa se on mahdollista, mutta harvoin ohjeen tekijä niin tekee.

Nämä sukat annoin lahjaksi ystävälle idealla "sukka jokaiselle vuosikymmenelle." Se toinen pari oli ne retrohenkiset raidalliset

Lanka: Nalle
Puikot: 3,5
Koko: 37




sunnuntai 30. elokuuta 2015

Elämänpolkuja, retrohenkiset sukat

Kirjoitin aikaisemmin Sukupolvien silmukat -kirjasta. Siitä kirjasta päätin kokeilla näitä Elämänpolkuja -sukkia. Malli on Käkisalmen museon kokoelmasta. Varressa on polvekeraitaa, elämän ylä- ja alamäkiä. Teräosassa raidat ovat tasaisia, niinkuin elämänpolutkin välillä.

Nämä sukat lähtivät lahjaksi tasavuosia viettävälle ystävälle. Lahjansaaja kommentoi sukkia retroiksi. Hän sai toisenkin sukkaparin eli yhden sukan jokaiselle vuosikymmenelle. Postaan myöhemmin siitä toisesta parista.

Puikot: 2,75
Lanka: Regia 4-säikeinen sukkalanka
Koko: n. 37



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kuksakäden lämmitin ja sen lahjapakkaus

Alkuvuodesta keksin suurentaa neuloen partiohuiveista tutun osmonsolmun. Tai Josefinan solmun, jonkun koulukunnan mukaan. Tarkalleen ottaen neulottu solmu ei ole oikeaoppisesti mikään nimetyistä vaan vain muistuttaa jotakin partiolaisille tuttua. Nimi "Kuksakäden lämmitin"... sen ehkä ymmärtää vain partiolainen :)  Partioväki joka tapauksessa ihastui tähän ja puikot alkoivat heilumaan rivakasti. 

Nyt vinkki kevään partiolahjoihin. Neulo Kuksakäden lämmitin. Piirrä pahville tervehtivä käsi ja leikkaa käsi irti. Laita lämmitin ranteeseen ja anna lahjaksi partioystävälle. Alla olevan lahjan sai kummityttö, innokas sudenpentu.

   

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonna -hexipuffit

Kesäajan alkamisen kunniaksi, julkaisen vielä yhden joululahjan viime vuodelta. Kikkailun huipentumana oli paketointi juustorasiaan, saajan herkkuruoan mukaisesti. Kotiväki spekuloi, että rasian avaaminen voi olla jopa pettymys, jos odottaa juustoa enemmän kuin neulottuja turtleseja.

Idea löytyi Pinterestistä, mistäpä muualtakaan. Muoto on hexipuff, joita olen kokeillut aiemminkin. Lähipiirin TMNT-asiantuntijat olivat muutaman kokeilun jälkeen sitä mieltä, että silmien pitää olla elävämmät, suun asennon pitää olla turtlesin luonnetta kuvaava ja huivin pitää liehua. Lukuisien kokeilujen jälkeen lopullinen muoto löytyi. Tunne oli mahtava, kun keksin huivin voivan olla samalla ripustuslenkki. Joskus yksinkertaisen keksinnön tekeminen vaatii pitkän ajatustyön.

Tässä he ovat: Leonardo (sininen), Raphael (punainen), Donatello (lila) ja Michelangelo (oranssi).


torstai 12. maaliskuuta 2015

Palmikkosukat sweet tomato -kantapäällä

Uutta on kokeiltava, jotta mieli pysyy virkeänä. Yleensä teen tavallisen vahvistetun kantapään. Se kun sujuu vaikka unissaan. Sweet tomato -kantapää oli joskus kuukausia sitten kovassa huudossa käsityöpalstoilla ja sen istuvuutta jalkaan kehuttiin kovasti. Pakkohan sitä oli kokeilla.
 
Muutama purkukerta tuli tehtyä. En saanut lopputulosta reiättömän siistiksi. Lopulta päätin jättää reilusti reiät näkyviin sillä reikien hysteerinen peittely teki lopputuloksesta epäsiistimmän. Tällaisella kantapäällä sukan kokoa oli vaikea mitata. Kulmikas vahvistettu kantapää on selkeä mittaamisen kannalta. Tämä pyöreämuotoinen sweet tomato oli enemmän tulkinnanvarainen. Jostain sen mitan kuitenkin otin, en muista mistä. Sukista tuli kai kokoa 38 ja ne menivät siskolle lahjaksi.
 
Lanka on Nallea ja malli ilman kantapäätä on Novitan Joogasukka. Siinä ohjeessa silmukkamäärä täsmäsi kivasti sweet tomaton kanssa.
 
Kiinnostuitko?
Katso video sweet tomato kantapään tekemisestä https://www.youtube.com/watch?v=IRc3309JUyc


 

maanantai 16. helmikuuta 2015

Blingbling -panta muskarissa näyttytymiseen

Pieni ystäväni ihastui muskarikaverin villapantaan. Haaste heitettiin Hilulle. Ja mukava haaste olikin.

Langaksi valitsin kutittamattoman merinovillan, väriksi marjapuuron punaisen. Panta yksinkertaisesti on kuin kesken jäänyt pipo. Mutta juuri sellaisena kovin tylsä. Inspiraatio ja malli koristeluun löytyi Agnethan kesäpiposta. Siitä projektista oli jäänyt yli paljettejakin, jotka olivat kuin piste i:n päälle prinsessan villapantaan.

Pantapää oli uuteen asusteeseen tyytyväinen. Tällä kelpaa mennä muskariin.

 
 
 

torstai 15. tammikuuta 2015

Pinterest innoitti klemmarit luistimiin

Jostain Pinterestin syövereistä silmiini osui supersöpöt virkatut luistimet, joissa terä on kekseliäästi tehty isoista klemmareista. Samalla idealla luistimia oli toteutettu myös huovasta ja muista kankaista.

Englanninkielinen ohje löytyy täältä. En sitä noudattanut vaan enemmänkin tein fiiliksellä ja kuvan mukaan. Välillä sovittelin klemmarin päälle ja tuumailin, josko olisi sopiva.

Tämä luistinpari lähti tonttujen matkaan jääprinsessan paketin koristeena.


perjantai 9. tammikuuta 2015

Tiikeri-tytön tiikerisukat

Joulun jälkeen uskallan hiukan paljastaa ennen joulua varjeltuja salaisuuksia.

Kummitytön kestolahjatoive on tiikerien suojelu. Koska olen joulupukin virallinen apulainen, sain huolehtia tiikerien suojelun tukemisesta kummitytön nimissä. Yhdessä diplomin kanssa joulupakettiin sopi mitä mainioimmin tiikeriset sukat  Hjertegarnin Safari-langasta. Ja mikä tuuri, jätepaperiin oli ajautumassa tiikeri-juliste, joka taittui oivalliseksi lahjakääreeksi.

Vakoilijatontut kertoivat, että lahja oli mieluinen, jopa joulun paras!






keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tyynyliinat mökkiporukan joululahjoiksi

Mökillä nukkuu monta päätä ja jokainen pää tarvitsee tyynyliinan. Joku saattaa muistaa, että kesällä mökin vintage-tyynyliinat päätyivät vallan muuhun käyttöön. Uusille oli siis huutava tarve. Ja toki jotain joulumuistamisiakin on kiva antaa.
 
Päässäni oli visio jostain Carl Larssonin maailmasta. Sinistä, merihenkistä ja höysteeksi keltaista. Tyynyliinojen metsästyksen aloitin jo kesällä, sillä 20 saman henkistä mutta erilaista tyynyliinaa ei ihan yhdestä kaupasta löydy. Nimikointiin ostin keltaista tekstiilimaalia.
 
Mutta, mutta... Ei mennyt kuin Strömsössä. Keltainen väri oli joihinkin tyynyliinoihin liian vähän peittävä. Tämän asian sain paikkailtua käyttämällä keltaista muliinilankaa. Lopullinen moka ja huutonaurun aiheuttaja oli kirjoitusvirhe siskon nimen kohdalla. Sitäpä ei muliinilangalla korjattu. Perheen kannustuksesta laitoin tyynyliinan joulupakettiin virheineen päivineen.
 
 
 
Hyvää uutta vuotta ja kiitos kaikille blogin lukijoille!
 
 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kipsikäden lapanen pikatoteutuksena

Olinpa eräänä(kin) päivänä Helsingissä työreissulla, kun sain hätätilauksen. Pikkuystävä sai käteensä kipsin ja kipsikäteen tarvittiin pikatoimituksena lapanen. Parin korttelin päässä kokouspaikasta löytyi lankaliike Snurre, jossa oli parhaillaan muuttomyynti alkamassa. Snurren uusi tuleva osoite oli juuri selvinnyt, joten tähän ei liene tarpeellista vanhaa kirjoittaa. 1.2.2015 alkaen Snurre löytyy  osoitteesta Malminrinne 1 B, Helsinki.
 
Snurre yllätti heti. Ensin kivalla valikoimallaan ja heti perään  miesmyyjällä. Esitin asiani ja hipelöimme yhdessä lankoja. Kipsikäden lapanen oli kuitenkin sikäli poikkeuksellinen juttu, että hätiin pyydettiin pian toinenkin myyjä. Kolmeen pekkaan osasimme valita sopivan alpakka-merinovilla -langan. Ja myös puikot, koska matkalaukussani ei juuri oikean paksuisia puikkoja ollut. Snurren valikoimaan kannattaa ehdottomasti tutustua, jos luonnonmateriaalit kiinnostavat. www.snurre.fi
 
Aloitin kotimatkalla junassa lapasen neulomisen ja pyysin lähettämään viestin mitoista. Ja nehän ilmoitettiin täsmällisesti visuaalisessa muodossa. Parin purkukerran jälkeen lopullinen lapanen muodostui joustinneuleesta ja palmikosta. Ja huh, sopi kipsin päälle!


 

maanantai 15. joulukuuta 2014

Hexipuff onnittelee hääparia

Sain kutsun häihin. Lahjatoive oli niin selkeä, että ajatustyötä piti käyttää vain korttiin. Langat kun aina polttelevat käsissä, niitähän on käytettävä. Pikkuinen ripustuslenkillä varusteltu hexipuff vaikutti sopivalta idealta jouluisiin häihin.

Suunnittelin ensin kuninkaallistyylisen monogrammin hääparin etukirjaimista. Muutaman purkukerran jälkeen päädyin tavallisiin tolppakirjaimiin. Ei se eka visio vaan toiminut, ei sitten millään. Valmis hexipuff on suunnilleen tulitikkuaskin kokoinen ja sen tekemiseen meni kaksi iltaa. Samassa ajassa olisin tehnyt kokonaisen sukkaparin. Joskus pieni on työlästä.




 

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joululahjasukat kultamakkaroin

Mistä on tädin joululahjasukat tehty? Turkoosista ja kullasta, sileästä ja makkarasta. Niistä on tädin joululahjasukat tehty. Ja koska joululahja, kuvausympäristönä joulukuusi. Samalla voinet bongata muutaman joulupallon. Näin jälkikäteen katsottuna, ei ollut mikään ennätyskaunis kuusi viime vuonna.

Salaisuussyistä joululahjoista ei voi hiiskahtaakaan ennen joulua. Joulun jälkeen joulukuusen julkaiseminen on hiukan hassua. Piti siis odottaa melkein vuosi ennen kuin tämän postauksen rohkeni julkaista. Vanhoja höpinöitä :)

Uuden joulun odotus alkaa virallisesti tänään. Hyvää ensimmäistä adventtia!


 

perjantai 24. lokakuuta 2014

Merinen lämpöhoito jaloille

Suklaisen lämpöhoidon älynväläyksen yhteydessä kehittelin jo muita hoitoja jaloille ja jopa käsille. Kun tytär pyysi tekemään ystävälleen siniset kyläsukat ja paketointitoive oli hillopurkki, mustikkainen oli ehkä ensimmäinen ajatus. Mutta koska lahjan saaja tyttäreni lailla tykkää merestä, valittiin lopulta nimeksi Merinen jalkahoito jaloille. 
 
Merinen lämpöhoito kuulosta ristiriitaiselta, sillä voiko meri milloinkaan olla lämmin. Toivottavasti hillopurkista löytyvät kyläsukat kuitenkin lämmittävät. Home made:)

Merinen lämpöhoito jaloille on tilaustyö tyttären ystävän synttärilahjaksi
 
Suklainen lämpöhoito lähti jo aiemmin omalle ystävälle