Hupsista. Venähti päivitysväli aika pitkäksi. Ei selityksiä, ei vaan ole huvittanut.
---
Pikkuystävien jalat palelivat, ja saamani puhelun perusteella vain angripöörssit voivat niitä lämmittää. Tilaus oli aluksi selkeä: toiselle punainen lintu, toiselle keltainen. Lisätoiveena oli muunmuassa että sukissa linnut rikkovat niitä rakennelmia. Ei kun googlaamaan virikkeitä.
No aivan aluksi oli myönnettävä, että minun tekemissä sukissa linnut eivät riko minkäänlaisia rakennelmia. Joitakin Angry birds -sukkaohjeita löysin, monet aivan pönttöjä. Yksi haku johti toiseen, kolmanteen jne. Suomalaisista vinkeistä ei mieleistä löytynyt. Onneksi internet on kutistanut maapallon niin pieneksi, että vinkkejä löytyy suhteellisen helposti myös muualta.
Oikea hakusana oli lopulta "angry feet", se vinkki löyty jostain blogista tai Facebookin neuleryhmästä. Päädyin huolellisesti tehtyihin ohjeisiin ja lintujen ilmeen kannalta tärkeään silmästöön. Hyvä löytö. En ehkä olisi pystynyt vangitsemaan lintujen persooonallisia ilmeitä ilman näitä loistavia ohjeita.
Sukkien saajat olivat tyytyväisiä. Punaisten saaja totesi "vautsi" ja kiikutti sukat kaappiin. Keltaisten saaja laittoi sukat heti jalkaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapset. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 7. elokuuta 2016
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Pehmeät leivokset ja pari sanaa kirjoista
Virkatut muffinssit ja muut herkkupalat tuntuvat olevan kovasti suosittuja amigurumeja. No onhan niihin kätevä upottaa jämälankoja, jos jollain nyt sattuu prinsessakakun vihreää jämää olemaan. Ja voi olla, että jonkun mielestä niitä on hauska tehdä.
Mullehan nämä taitavat jäädä ainokaisiksi, ei ollut ihan oma juttu. Osin syynä vähäiseen innostukseen lienee se, että virkkaaminen on liki edellytys pehmeiden leivosten onnistumiseen. Ja sehän ei multa suju, toisin kuin neulominen. Oppimistehtävän merkeissä siis mentiin, niin käden taitojen kuin henkisen kestävyydenkin puolella.
Makupaloja syntyi lopulta yksi kutakin ja ne matkasivat leivoslaatikossa lahjaksi ihanalle prinsessalle. Lahjan saaja oli niin tyytyväinen, että soitti vielä illalla kiittääkseen uudelleen. Että kyllä kannatti ponnistella, nyt on hyvä mieli.
Hain vinkkejä leivoksiin netistä ja kirjastosta. Lopulta en noudattanut yhtäkään ohjetta, mutta kuvista oli kieltämättä suuri apu.
Seuraavaksi luvassa postaus vihaisista sukista.
Mullehan nämä taitavat jäädä ainokaisiksi, ei ollut ihan oma juttu. Osin syynä vähäiseen innostukseen lienee se, että virkkaaminen on liki edellytys pehmeiden leivosten onnistumiseen. Ja sehän ei multa suju, toisin kuin neulominen. Oppimistehtävän merkeissä siis mentiin, niin käden taitojen kuin henkisen kestävyydenkin puolella.
Makupaloja syntyi lopulta yksi kutakin ja ne matkasivat leivoslaatikossa lahjaksi ihanalle prinsessalle. Lahjan saaja oli niin tyytyväinen, että soitti vielä illalla kiittääkseen uudelleen. Että kyllä kannatti ponnistella, nyt on hyvä mieli.
Hain vinkkejä leivoksiin netistä ja kirjastosta. Lopulta en noudattanut yhtäkään ohjetta, mutta kuvista oli kieltämättä suuri apu.
- Parhaat kuvat löytyvät "Virkade kakor" -kirjasta, kannattaa lainata!
- Ehdottomasti huonoimmat ja epäinnostavimmat kuvat löytyivät "Amigurumi-herkut" -kirjasta, jossa oli karmea taitto ja epätarkat kuvat sutaistuista käsitöistä. Ihanko tosissaan joku on tuollaisen kirjan tehnyt ja kustantanut. Hei kamoon!
- "Intona virkkaukseen" oli kelpo teos, jossa tosin yritettiin huijata lasten tekevän lähes tehdasmaisen tarkkoja käsitöitä. Justiinsa.
Seuraavaksi luvassa postaus vihaisista sukista.
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonna -hexipuffit
Kesäajan alkamisen kunniaksi, julkaisen vielä yhden joululahjan viime vuodelta. Kikkailun huipentumana oli paketointi juustorasiaan, saajan herkkuruoan mukaisesti. Kotiväki spekuloi, että rasian avaaminen voi olla jopa pettymys, jos odottaa juustoa enemmän kuin neulottuja turtleseja.
Idea löytyi Pinterestistä, mistäpä muualtakaan. Muoto on hexipuff, joita olen kokeillut aiemminkin. Lähipiirin TMNT-asiantuntijat olivat muutaman kokeilun jälkeen sitä mieltä, että silmien pitää olla elävämmät, suun asennon pitää olla turtlesin luonnetta kuvaava ja huivin pitää liehua. Lukuisien kokeilujen jälkeen lopullinen muoto löytyi. Tunne oli mahtava, kun keksin huivin voivan olla samalla ripustuslenkki. Joskus yksinkertaisen keksinnön tekeminen vaatii pitkän ajatustyön.
Tässä he ovat: Leonardo (sininen), Raphael (punainen), Donatello (lila) ja Michelangelo (oranssi).
maanantai 16. helmikuuta 2015
Blingbling -panta muskarissa näyttytymiseen
Pieni ystäväni ihastui muskarikaverin villapantaan. Haaste heitettiin Hilulle. Ja mukava haaste olikin.
Langaksi valitsin kutittamattoman merinovillan, väriksi marjapuuron punaisen. Panta yksinkertaisesti on kuin kesken jäänyt pipo. Mutta juuri sellaisena kovin tylsä. Inspiraatio ja malli koristeluun löytyi Agnethan kesäpiposta. Siitä projektista oli jäänyt yli paljettejakin, jotka olivat kuin piste i:n päälle prinsessan villapantaan.
Pantapää oli uuteen asusteeseen tyytyväinen. Tällä kelpaa mennä muskariin.
Langaksi valitsin kutittamattoman merinovillan, väriksi marjapuuron punaisen. Panta yksinkertaisesti on kuin kesken jäänyt pipo. Mutta juuri sellaisena kovin tylsä. Inspiraatio ja malli koristeluun löytyi Agnethan kesäpiposta. Siitä projektista oli jäänyt yli paljettejakin, jotka olivat kuin piste i:n päälle prinsessan villapantaan.
Pantapää oli uuteen asusteeseen tyytyväinen. Tällä kelpaa mennä muskariin.
torstai 15. tammikuuta 2015
Pinterest innoitti klemmarit luistimiin
Jostain Pinterestin syövereistä silmiini osui supersöpöt virkatut luistimet, joissa terä on kekseliäästi tehty isoista klemmareista. Samalla idealla luistimia oli toteutettu myös huovasta ja muista kankaista.
Englanninkielinen ohje löytyy täältä. En sitä noudattanut vaan enemmänkin tein fiiliksellä ja kuvan mukaan. Välillä sovittelin klemmarin päälle ja tuumailin, josko olisi sopiva.
Tämä luistinpari lähti tonttujen matkaan jääprinsessan paketin koristeena.
Englanninkielinen ohje löytyy täältä. En sitä noudattanut vaan enemmänkin tein fiiliksellä ja kuvan mukaan. Välillä sovittelin klemmarin päälle ja tuumailin, josko olisi sopiva.
Tämä luistinpari lähti tonttujen matkaan jääprinsessan paketin koristeena.
maanantai 22. joulukuuta 2014
Kipsikäden lapanen pikatoteutuksena
Olinpa eräänä(kin) päivänä Helsingissä työreissulla, kun sain hätätilauksen. Pikkuystävä sai käteensä kipsin ja kipsikäteen tarvittiin pikatoimituksena lapanen. Parin korttelin päässä kokouspaikasta löytyi lankaliike Snurre, jossa oli parhaillaan muuttomyynti alkamassa. Snurren uusi tuleva osoite oli juuri selvinnyt, joten tähän ei liene tarpeellista vanhaa kirjoittaa. 1.2.2015 alkaen Snurre löytyy osoitteesta Malminrinne 1 B, Helsinki.
Snurre yllätti heti. Ensin kivalla valikoimallaan ja heti perään miesmyyjällä. Esitin asiani ja hipelöimme yhdessä lankoja. Kipsikäden lapanen oli kuitenkin sikäli poikkeuksellinen juttu, että hätiin pyydettiin pian toinenkin myyjä. Kolmeen pekkaan osasimme valita sopivan alpakka-merinovilla -langan. Ja myös puikot, koska matkalaukussani ei juuri oikean paksuisia puikkoja ollut. Snurren valikoimaan kannattaa ehdottomasti tutustua, jos luonnonmateriaalit kiinnostavat. www.snurre.fi
Aloitin kotimatkalla junassa lapasen neulomisen ja pyysin lähettämään viestin mitoista. Ja nehän ilmoitettiin täsmällisesti visuaalisessa muodossa. Parin purkukerran jälkeen lopullinen lapanen muodostui joustinneuleesta ja palmikosta. Ja huh, sopi kipsin päälle!
perjantai 12. syyskuuta 2014
Merenneidon pyrstö ja toppi
Tuttu ongelma monelle tytölle. Barbie on alasti ja vaatteet kadoksissa.
Tuttu ongelma monelle neulojalle. Pieniä jämälankoja on kertynyt nurkkiin ja niitä ei raaskis poiskaan heittää.
Tadaa! Neulo Barbielle pyrstö!
Tuttu ongelma monelle neulojalle. Pieniä jämälankoja on kertynyt nurkkiin ja niitä ei raaskis poiskaan heittää.
Tadaa! Neulo Barbielle pyrstö!
Pyrstön ja topin neuloin suljettuna neuleena nro 3 puikoilla sekalaisista langoista. Vyötärön resorissa on 24 silmukkaa. Resorin muuttuessa helmineuleeksi, lisäsin jokaiselle puikolle yhden silmukan eli helmineuleen alkaessa silmukoita oli yhteensä 28. Kavensi jokaisella puikolla yhden pois polvien, nilkkojen ja jalkaterien kohdalla. Tässä kohtaa neuloin sukan kiinni ja jatkoin edes takaisin yhdellä puikolla. Pyrstön pää on aina oikeaa ja siinä on ulkoreunalla lisäyksiä joka tai joka toisella kerroksella. Toppi on tehty suljettuna neuleena ja silmukoita on 24. Henkselit ovat aina oikeaa kahdella silmukalla. Hiuskoriste on ihan vaan ketjusilmukkapötkö.
![]() |
| Olen onneton alaston. Mieluummin olisin merenneito. |
![]() |
| Toiveeni toteutui! |
![]() |
| Valokuva-albumi on tahmea uimapaikka. |
![]() |
| Oih! Lehtipersilja. |
![]() |
| Taidan maistaa. |
![]() |
| Voisiko joku siirtää minut pois tästä, kiitos. |
![]() |
| Opettaja, opettaja! Luen innokkaasti saksaa. |
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Rilli-Lillit
Naamalapaset eli Lillit tällä kertaa rilleillä. Rilli-Lillit saivat innoituksen pieneltä sinilasiselta ystävältä. Ei Mikko Alatalolta, hän ei ole pieni. Ja ei muuten edes ystäväni, kun ei olla kai koskaan tavattu.
Lanka: Nalle luonnonvalkoinen, tummansininen ja luontopolku
Puikot: 3
Lanka: Nalle luonnonvalkoinen, tummansininen ja luontopolku
Puikot: 3
torstai 19. syyskuuta 2013
Lillit lähtivät lapaskilpailuun
Yhteishyvän ja Novitan lapaskilpailun määräaika umpeutui. Parhaillaan raati valitsee kymmentä yleisön äänestykseen tulevaa mallia. Lähetin seuraavan tarinan ja lapaset kamppailuun. Mukava kilpailu, koska kaikki osallistuvat lapaset toimitetaan SPR:n logistiikkakeskuksen kautta Keski-Aasiaan.
LILLIT
Mummu
syntyi sata vuotta sitten. Kokoonnuimme siksi suvun voimin muistelemaan mummua
ja muitakin pois nukkuneita. Sukujuhlassa oli esillä mummun tekemiä käsitöitä.
Naamalapaset olivat niin ihana, että päätin yrittää kloonata ne. Alkuperäiset mummu oli neulonut yhdelle lapsenlapsistaan joskus
80-luvulla.
Ensimmäisissä klooneissa yritin käyttää samanlaisia värejä eli kuutta eriväristä lankaa.
Päättelemistä oli paljon ja erityisesti pienen lapasen peukalossa langanpätkien
määrä tuntui liian suurelta. Onneksi Novitalla oli ratkaisu
laiskalle päättelijälle: valmiit raitalangat. Seuraaviin versioihin valitsin
Nalle luontopolun ja luonnonvalkoisen.
Kävi ilmi, että en ollutkaan ensimmäinen naamalapasten kloonaja. Tätini oli ehtinyt kopiointiin jo heti tuoreeltaan, silloin 80-luvulla. Annoin lapasille nimeksi LILLIT, tädin lempinimen mukaan.
Lapset tykkäävät Lilleistä. Yhdelle ne juttelevat, toiselle ne ovat
retkikaveri, kolmannelle käsinukke. Onkin tärkeää tehdä lapaseen pyöreä kärki,
jotta käyttäjä voi halutessaan kääntää kasvot kämmenen puolelle.
Kloonaaminen epäonnistui, onneksi. Jokaiset Lillit
ovat erilaiset ja niin pitääkin olla. Toiset ovat kaljuja, toisilla on pitkät
letit. Edes saman parin Lillien ei tarvitse olla samanlaisia. Raitalangan voi
rohkeasti aloittaa juuri siitä kohdasta josta se nyt sattuu alkamaan.
Näistä lapasista tuli ketjulapaset. Lillit ottavat kädestä
kiinni uusia sukuun syntyviä. Nyt Lilleillä on mahdollisuus
maailmanvalloitukseen, matkustaa Keski-Aasiaan ja jatkaa Lillien iloista
ketjua.
Neulomisen
riemua kaikille!
t. Hilu ja Lillittorstai 8. marraskuuta 2012
Urheilusukat
Pieni ystäväni oli sopivia sukkia vailla. Tartuin siis puikkoihin ripeästi. Reippaille ja hikoileville jaloille valitsin juuri ostamani Opal Sport-langan. Siis urheilusukkalangan. Hämmästyttävää!
![]() |
| Kolmosen puikoilla ja pohjan pituus 15cm. |
Langan ostin erittäin asiantuntevasta käsityöliikkeestä Käsityö-Elisasta. Lanka sisältää 60% villaa, 25% polypropyleenia ja 15% polyamidia. Lupauksena on hengittävät aktiiviseen käyttöön sopivat sukat.
![]() |
| Mitähän kaikkia urheilutekstiilejä tästä langasta kehtaisi tehdä? |
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Pehmeä sienisato
Sienet todella huumaavat. Huh, mikä riippuvaisuus! No tässä tapauksessa kyseessä on aika harmiton juttu verrattuna siihen, mitä teille saattoi tulla mieleen. Joinakin iltoina en olisi malttanut mennä lainkaan nukkumaan. Pää nuokkui jo siihen malliin, että välillä tökin itseäni puikolla otsaan.
Sienten inspiraatio ja ohjeet ovat kirjasta Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja. 75 viehettävää virkkaus- ja neuleideaa. Mikä tahansa lanka käy ja puikot sitten langan mukaan. Langasta ja puikoista sitten riippuu, minkä kokoinen sienestä tulee. Osa sienistä on virkattuja, osa neulottuja. Ja kaikki yhtä hauskoja tehdä!
Korillinen sieniä lähti lahjaksi kummitytölle.
![]() |
| Amigurumi se on sienikin |
tiistai 9. lokakuuta 2012
Makkarasukat tarhalaisille
Näitä makkarasukkia on kiva tehdä. Lastensukkien ongelmana on kuitenkin koko. Lähes aina teen liian pienet, kun lasten jalkojen jättimäisyys ei mitenkään mene tajuntaani. Tällä kertaa sukat mahtuivat käyttäjille. Huh!
Harmi, että unohdin merkitä silmukkamäärät ylös vastaisuuden varalle.
![]() |
| Ostakaa makkaraa! Paitsi, että nämä eivät ole myytävänä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












.jpg)

















