sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Rilli-Lillit

Naamalapaset eli Lillit tällä kertaa rilleillä. Rilli-Lillit saivat innoituksen pieneltä sinilasiselta ystävältä. Ei Mikko Alatalolta, hän ei ole pieni. Ja ei muuten edes ystäväni, kun ei olla kai koskaan tavattu.


Lanka: Nalle luonnonvalkoinen, tummansininen ja luontopolku
Puikot: 3

 


perjantai 11. lokakuuta 2013

Merikukalla pyyhkii hyvin

Tuli tässä kehiteltyä kaikenlaisia merihenkisiä käsitöitä partiopurjehtijoiden iloksi. Hyvää palautettakin kuului, kun yhden aluksen tiskirättitilanne parani merikukan myötä sataprosenttisesti.

Näitä tiskikukkia olen tehnyt kerran aiemminkin sillä erotuksella, että nyt jätin keskelle reiän. Luulisin, että näin on parempi.
 
Vyöte kadoksissa ja en muista mitä lankaa käytin. Bambun ja puuvillan sekoitusta nyt kumminkin.

Merikukkien joukkoon on eksynyt yksi neliskanttinen outolintu

Alkuperäinen ohje on Tintin luomukset -blogista.

Luo 20 silmukkaa puiloille 3-4 (langasta riippuen)
Työ neulotaan ainaoikein edestakaisin lyhennetyin kierroksin.
1. krs Kaikki silmukat oikein
2. krs 5 o, langankierto, 13 o (2 silmukkaa neulomatta)
3. krs 19 s oikein
4. krs 5 o, lk, 12 o ( 4 s jää neulomatta).
5. krs 18 s o
6. krs 5 o, lk, 11 o ( 6 jää)
7. krs 17 o
8. krs 5 o, lk, 10 o (8 jää)
9. krs 16 o
10. krs 5 o, lk, 9 o (10 jää)
11.krs 15 o
12. krs Päättele viisi silmukkaa. Neulo kaikki loput 20 silmukkaa oikein.
Mallikerta alkaa alusta toisella värillä.
Lopuksi päättele kerroksella 12 kaikki silmukat.

torstai 3. lokakuuta 2013

Ohje: Sammutuspeitteen merimiespaita

Nämä helpot sammutuspeitteiden merimiespaidat vaativat hieman tuotekehittelyä. Yksinkertainen idea vaati aika monta purkukertaa. Lopullinen toteutus ratkesi sammutuspeitteiden muodon perusteella. Tällä kertaa sammutuspeitteen yläreuna oli täysin suora, joten en tehnyt mitään kavennuksia. Joustava sukka antaa myöden ja samalla pysyy hyvin sammutuspeitteen päällä. Tein näitä neljä ja valmiit tuotokset luovuttettiin ruusukkeiden kera purjehduskisan parhaille.


Lanka: Hilos La Espiga, Nylon 100%, nro 18, 7 oz. "Special for fishing nets, bags, macrame & handicrafts"
Puikot: sukkapuikot nro 6
Tee näin: Luo 44 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle. Neulo raidoitellen joustinneuletta suljettuna neuleena kunnes sammutuspeite mahtuu kokonaan sukan sisään. Sovita välillä, sillä oikea mitta ratkeaa vain siten. Neulo viimeinen kerros yhteen ja päättele samalla. Viimeistele päättelemällä langat ja kiinnittämällä lävistysrengas molemmille puolille, samaan kohtaan sammustuspeitteen renkaan kanssa.
Joustinneule: *2o, 2n, jne yhteensä 5 kertaa. Neulo 2o*. Toista **. Sammutuspeitteen reunoihin muodostuu näin neljän oikean silmukan kaistale ja muutoin pinta on 2o2n-neulosta.










Resoripötkön yläosaan löin pienet renkaat. Niitä voi osaa esim. Clas Ohlsonilta ja ne kiinnitetään paketin mukana tulevilla työkaluilla. Rengasta varten pitää (yleensä) tehdä reikä. Löysä käsiala mahdollisti nyt helpon ratkaisun. Eli käytännössä venytin yhtä silmukanväliä ja tungin renkaan siitä läpi.

Työkalun pohjaosa ja renkaan takaosa
Renkaan yläosa
Työkalun toinen osa
Lopuksi napakkaa vasarointia
 


lauantai 28. syyskuuta 2013

Jotain ihan muuta: Palkintoruusukkeet ompelukoneella ja liimalla

Nyt menee vähän neulomisen vierestä. Lupauduin tekemään palkintoja Archipelago Race -partiopurjehduskilpailuun. Ideariihi lähti vähän lapasesta ja lopputuloksena olivat tällaiset koiranäytelystä tutut ruusukkeet. Purjehduskilpailu määrittelee itsensä vaativaksi, joten on hyvä ehkä hieman keventää tunnelmaa ei niin vakavilla palkinnoilla. Partio on tunnetusti iso leikki :) 

Kenelle ruusukkeet menivät? No ainakin kolmelle Saaristomeren parhaalle:
1. TMX
2. Hemmingway
3. Meripurakk




Kuminauhakuja tekee tasaiset rypyt

Hakaneula taustapuolelle, jos joku haluaa vaikka kiiinnittää ruusukkeen johonkin.

Keskustan rintamerkin teki "alihankkija" seurakunnan nappikoneella


torstai 19. syyskuuta 2013

Lillit lähtivät lapaskilpailuun


Yhteishyvän ja Novitan lapaskilpailun määräaika umpeutui. Parhaillaan raati valitsee kymmentä yleisön äänestykseen tulevaa mallia. Lähetin seuraavan tarinan ja lapaset kamppailuun. Mukava kilpailu, koska kaikki osallistuvat lapaset toimitetaan SPR:n logistiikkakeskuksen kautta Keski-Aasiaan.

LILLIT
Mummu syntyi sata vuotta sitten. Kokoonnuimme siksi suvun voimin muistelemaan mummua ja muitakin pois nukkuneita. Sukujuhlassa oli esillä mummun tekemiä käsitöitä. Naamalapaset olivat niin ihana, että päätin yrittää kloonata ne. Alkuperäiset mummu oli neulonut yhdelle lapsenlapsistaan joskus 80-luvulla. 

Ensimmäisissä klooneissa yritin käyttää samanlaisia värejä eli kuutta eriväristä lankaa. Päättelemistä oli paljon ja erityisesti pienen lapasen peukalossa langanpätkien määrä tuntui liian suurelta. Onneksi Novitalla oli ratkaisu laiskalle päättelijälle: valmiit raitalangat. Seuraaviin versioihin valitsin Nalle luontopolun ja luonnonvalkoisen.  


Kävi ilmi, että en ollutkaan ensimmäinen naamalapasten kloonaja. Tätini oli ehtinyt kopiointiin jo heti tuoreeltaan, silloin 80-luvulla. Annoin lapasille nimeksi LILLIT, tädin lempinimen mukaan.

Lapset tykkäävät Lilleistä. Yhdelle ne juttelevat, toiselle ne ovat retkikaveri, kolmannelle käsinukke. Onkin tärkeää tehdä lapaseen pyöreä kärki, jotta käyttäjä voi halutessaan kääntää kasvot kämmenen puolelle.
Kloonaaminen epäonnistui, onneksi. Jokaiset Lillit ovat erilaiset ja niin pitääkin olla. Toiset ovat kaljuja, toisilla on pitkät letit. Edes saman parin Lillien ei tarvitse olla samanlaisia. Raitalangan voi rohkeasti aloittaa juuri siitä kohdasta josta se nyt sattuu alkamaan.


Näistä lapasista tuli ketjulapaset. Lillit ottavat kädestä kiinni uusia sukuun syntyviä. Nyt Lilleillä on mahdollisuus maailmanvalloitukseen, matkustaa Keski-Aasiaan ja jatkaa Lillien iloista ketjua.

Neulomisen riemua kaikille!
t. Hilu ja Lillit


torstai 12. syyskuuta 2013

Arkistojen kätköistä: Nilkkikset

Tällaiset tuli joskus tehtyä. Oliskohan tullut annettua jollekin joululahjaksi. Inspiraatio on Suloiset sukat -kirjan kannesta. Hyvä malli, jos jämälankoja on vain vähän. Näiden sukkien langat ovat Novitan Seitsemää veljestä.



tiistai 10. syyskuuta 2013

Usko, toivo, rakkaus -joulupallot

Syksy - vihdoinkin! Nyt voi aloittaa jouluneulomisen. Olen odottanut tämän postauksen julkaisemista viime joulukuusta saakka. Jotenkin joulupallojen julkaiseminen keväällä tuntuu hölmöltä. Miksi? En tiedä.

Arnen ja Carloksen Joulupallot-kirjassa on monien, monien mallien lisäksi myös uskonnollisia aiheita, joiden mukaan tein usko-toivo-rakkaus-kolmikon. Nämä lähtivät joululahjaksi kummitädille.

Usko, toivo ja rakkaus ovat Pietarsaaren joulusymboleita


Yleensä tämä kolmikko on punainen.
Iltakävelyllä bongasin valkoisen variaation.

Usko

Toivo

Rakkaus

Usko, toivo, rakkaus

Lopuksi laputus