sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kyläsukkia ja niiden jämälankasukat + tilannetilitys

Lankakorista löytyi Seitsemää veljestä nostalgiana ja tavallisena mustana. Sinisestä nostalgiasta tein jo aiemmin kyläsukat ja mustahan on ihan klassikkoväri. Mustat matkustivat anopille äitienpäivälahjaksi. Lilat odottavat vielä käyttäjää. Mutta saavat odottaakin, koska on aina hyvä olla yksi mallipari varastossa.


Jämistä sommittelin väripaneelisukat. Malli on sama, kuin karvamatosukissa ja jokerisukissa. Eli ensin joustinneuletta (2oikein, 2 nurin) 6cm. Sileää vartta sopivan pituuden verran. Nilkan kohdalla joustinneuletta (1 oikein, 1 nurin) 6 cm. Kantapää. Loppu sukka sileää neuletta. Kärki yhdellä värillä.

 
 
Näiden tekemisestä on jo tovi. Nyt työn alla on TAAS useita projekteja. Kaksi erilaista kolmiohuivia, sukkaa jos jonkinlaista, valaisinkokeilu sekä istuinalusta tulevan kesän retkille. Neulominen ja bloggaaminen näyttävät kulkevan sykleittäin. Nyt on enempi neulontasykli menossa. Kun viimeistelysykli iskee, on mahdollisuuksia bloggaussykliin. Viimeksi ei niin käynyt. Viimeistelysyklistä siirryin suoraan uuteen neulontasykliin ja bloggaukset jäivät tekemättä. Tsorge. 

2 kommenttia:

  1. Hauskan näköisiä noi kyläsukat. Täytyypä kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Jonain vuonna kyläsukkia saattaa päätyä myyjäisiin saakka. Mutta kun näistä innostuksista ei koskaan tiedä. Varmemmin sellaiset tosiaan saa tekemällä itse.

    VastaaPoista